Keskeiset vastaajat Chicago 7 -oikeudenkäynnissä

Syyskuun 24. päivänä 1969 kahdeksan sodanvastaista mielenosoittajaa joutui oikeuteen väkivaltaisuuksien puhkeamisesta vuoden 1968 demokraattien kansalliskokouksessa Chicagossa. Heidät tunnettiin nimellä Chicago 8 (myöhemmin Chicago 7), ja Yhdysvaltain hallitus halusi tehdä heistä esimerkin. Syytteet? Salaliitto ja yllyttäminen mellakointiin.

Oikeudenkäyntiin joutuneet kahdeksan aktivistia olivat: David Dellinger, Rennie Davis, Thomas Hayden, Abbie Hoffman, Jerry Rubin, Bobby Seale, Lee Weiner ja John Froines.

Oikeuskäsittelyn aikana kaikki kahdeksan syytettyä vuorollaan tekivät tapahtumasta omalla tavallaan spektaakkelin, käyttivät sitä tilaisuutena protestoida asioitaan sekä hyökkäsivät ja pilkkasivat puheenjohtajana toiminutta tuomaria Julius Hoffmania, jolla oli selvä puolueellisuus syytettä kohtaan.

Bobby Sealea – ryhmän ainoaa mustaa jäsentä – lukuun ottamatta muut syytetyt jakoivat saman oikeusavustajan. Chicago 8 muuttui Chicago 7:ksi sen jälkeen, kun tuomari Hoffman määräsi Sealen sidottavaksi ja suukapulaksi (hänen useiden purkaustensa jälkeen) ja hänen tapauksensa käsiteltäväksi erikseen.

Helmikuussa 1970 oikeudenkäynti päättyi, ja valamiehistö luopui salaliittosyytteestä, mutta totesi viisi syytettyä syylliseksi kapinaan yllyttämiseen. (Ainoastaan Weinerin ja Froinesin molemmista syytteistä luovuttiin.)

Tuomari Hoffman tuomitsi kaikki syytetyt ja heidän asianajajansa oikeudenkäyntiä häiritsevästä käytöksestään oikeudenkäynnissä vankeuteen – kahdesta neljään vuotta – oikeuden halventamisesta, kun taas lopuille viidelle syytetylle määrättiin lisäksi viiden vuoden vankeusrangaistus ja 5 000 dollarin sakko. Tapauksesta kuitenkin valitettiin, ja vuonna 1972 sekä halventamis- että rikostuomiot kumottiin kaikkien vastaajien osalta lukuun ottamatta Sealea, jonka rikostuomio pidettiin voimassa ja hänet pakotettiin istumaan neljä vuotta vankilassa.

Tässä on syvällisempi katsaus kahdeksaan syytettyyn – siihen, keitä he olivat, mitä he edustivat ja minne heidän elämänsä vei heidät sen jälkeen, kun he olivat tehneet historiaa.

David Dellinger

David Dellinger

Kuva: Getty Images

Vaikka David Dellinger oli kotoisin varakkaasta perheestä ja hänellä oli Yalen ja Oxfordin koulutus, hän jätti kaiken sen taakseen ryhtyäkseen pasifistiksi ja väkivallattomaksi yhteiskunnalliseksi aktivistiksi. Dellinger opiskeli alun perin kongregaationistiseksi papiksi, mutta luopui aiotusta ammatistaan keskittyäkseen sodanvastaisiin asioihin.

Kieltäytyen ilmoittautumasta kutsuntoihin toisen maailmansodan aikana hän joutui vankilaan ja protestoi myöhemmin Amerikan osallistumista Korean sotaan ja myöhemmin Sikojenlahden maihinnousuun. Hän osallistui erilaisiin vapausmarsseihin kansalaisoikeusliikkeen aikana ja piti nälkälakkoja vankilassa ollessaan.

Kun Chicago 8:n oikeudenkäynti alkoi vuonna 1969, Dellinger oli 54-vuotias – ryhmän vanhin jäsen. Silti hän osoitti tulta luissaan ja huusi usein tuomari Hoffmanille ja kutsui häntä ”valehtelijaksi” ja ”fasistiksi”, kun hän uskoi, että ryhmää kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti.

oikeudenkäynnin jälkeen Dellinger jatkoi aktivismiaan aina kuolemaansa asti vuonna 2004 tuomiten huumesotia, edistäen rotujen tasa-arvoa ja taistellen vapaakauppa-alueita vastaan.

Rennie Davis

Rennie Davis

Kuva: Arthur Schatz/The LIFE Picture Collection via Getty Images

Valmistuttuaan Oberlin Collegesta ja saatuaan maisterin tutkinnon Illinoisin yliopistosta Rennie Davis uppoutui sodanvastaiseen liikehdintätoimintaan 1960-luvun puolivälistä alkaen.

Davis oli SDS:n yhteisöllisen järjestötoiminnan ohjelmien valtakunnallisena johtajana 29-vuotias oikeudenkäynnin alkaessa, ja hän oli toinen kahdesta syytetystä, jotka joutuivat todistajanaitioon ja antamaan todistajanlausuntojaan (Hoffman oli toinen).

Myöhempinä vuosinaan Davisista tuli liikesijoittaja ja henkisyyden luennoitsija. Hän oli 1970-luvulla Guru Maharaj Jin oppilas ja liittyi uudelleen yhteen SDS:n (Students for a Democratic Society) perustajajäsenen Thomas Haydenin kanssa vuonna 1996 tuon vuoden demokraattien kansalliskokouksessa Chicagossa pitääkseen julkisen keskustelun ”progressiivisesta vastapainosta uskonnolliselle oikeistolle”.

Thomas Hayden

Thomas Hayden

Kuva: George Rose/Getty Images

Poliittinen intellektuelli Thomas Hayden oli SDS:n perustajajäsen ja laati järjestön kuuluisan vuoden 1962 manifestin, Port Huron Statementin, joka ilmaisi uuden vasemmiston keskeiset tavoitteet. Kansalaisoikeus- ja sodanvastaisen toimintansa ohella Hayden matkusti etelään ja työskenteli Newark Community Union Projectin kanssa taistellakseen rotuepäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hän teki myös useita matkoja Pohjois-Vietnamiin ja Kambodžaan auttaakseen Vietnamin sodan lopettamisessa.

Hayden meni myöhemmin naimisiin näyttelijä Jane Fondan kanssa ja teki pitkän poliittisen uran toimimalla Kalifornian edustajainhuoneessa ja senaatissa. Hänestä tuli myös Los Angelesin Peace and Justice Resource Centerin johtaja.

Abbie Hoffman

Abbie Hoffman

Kuva: Getty Images

Abbie Hoffman kutsui itseään ”Woodstock-kansan lapseksi” ja oli vastakulttuuri-ikoni, joka tuki muun muassa väkivallatonta Flower Power -liikettä. Saatuaan maisterin tutkinnon Berkeleyssä hän alkoi kokeilla huumeita ja yritti myöhemmin käyttää psyykkisiä voimiaan saadakseen Pentagonin leijumaan sodanvastaisen mielenosoituksen aikana. Pian tämän jälkeen hän oli mukana perustamassa Yippies-yhtymää, joka tuli tunnetuksi siitä, että se käytti koomisia temppuja poliittisten kannanottojensa esittämiseen, etenkin kun jäsenet heittivät dollarin seteleitä New Yorkin pörssissä työskenteleviin kauppiaisiin.

Oikeudenkäynnin jälkeen Hoffman jatkoi aktivismiaan 1970-luvulla, mutta piiloutui (teki kauneusleikkauksia ja käytti väärää nimeä Barry Freed) välttääkseen syytteet kokaiinin myynnistä. Palattuaan piilosta vuonna 1980 hän istui kuitenkin vuoden vankilassa rikoksestaan. Hänet pidätettiin uudelleen vuonna 1987 protestoituaan CIA:n värväystoimia vastaan Massachusettsin yliopistossa. Vuonna 1989 Hoffman teki itsemurhan huumeiden yliannostuksella.

Jerry Rubin

Jerry Rubin

Kuva: Spencer Grant/Getty Images

Oberlin Collegesta valmistunut Jerry Rubin oli Hoffmanin Yippies-järjestön toisena perustajana myös protestoinut Pentagonissa ja edistänyt sananvapausliikettä. Mutta toisin kuin Hoffmanin rento, vapaamielinen tyyli, Rubin tunnettiin voimakkaasta särmikkyydestään, mikä näkyi oikeudenkäynnin aikana. Hän muun muassa marssi ympäriinsä ja osoitti tuomari Hoffmanille natsitervehdystä huutaen ”Heil, Hitler!”.

Oikeudenkäynnin jälkeen Rubin vetäytyi radikaalista aktivismistaan ja keskittyi 1970-luvulla ihmisen potentiaalisuuteen meditaation, joogan ja vaihtoehtolääketieteen avulla. 1980-luvulla hän työskenteli Wall Streetillä ja menestyi yrittäjänä. Hän kuoli sydänkohtaukseen jäätyään auton alle vuonna 1994.

Bobby Seale

Kuva: Getty Images

Ennen sitä, kun Bobby Seale oli yhdessä Huey Newtonin kanssa perustamassa Mustat Pantterit -puoluetta, hän palveli Yhdysvaltain ilmavoimissa ja muutti myöhemmin Teksasista Kalifornian Oaklandiin opiskelemaan politiikkaa ja insinööritieteiden opintoja kansalaisopistossa.

Sealen ei pitänyt olla Chicagossa vuonna 1968. Hänet oli lähetetty viime hetken sijaiseksi Panther-johtaja Eldridge Cleaverille, joka ei päässyt kokoukseen. Uskotaan, että Seale otettiin oikeudenkäynnin vastaajaksi, koska hallitus halusi käyttää hänen aiempia radikaaleja puheitaan keinona, jonka avulla syytetyt voisivat näyttää valamiehistön edessä syyllisiltä salaliittoon.

Oikeudenkäynnin aikana Seale hyppäsi toistuvasti ylös istuimeltaan ja julisti tuomari Hoffmanin kieltävän hänen perustuslailliset oikeutensa palkata oma asianajaja tai edustaa itseään. Sealen jatkuvien keskeytysten vuoksi tuomari Hoffman määräsi, että hänen juttunsa erotetaan ja että Seale sidotaan ja suukapuloidaan. (Tästä lähtien Chicago 8:sta tuli Chicago 7.) Seale tuomittiin lopulta neljäksi vuodeksi vankilaan.

Vuonna 1970 Seale joutui oikeuteen siitä, että hän oli sekaantunut vuoden 1969 murhaan, jossa oli ollut mukana musta pantteritoveri, joka oli tiettävästi peitetehtäviin osallistunut tiedonantaja. Syytteistä lopulta luovuttiin, ja hän luopui pian väkivallasta poliittisesta ideologiastaan ja keskittyi tuomaan muutosta järjestelmään, auttamaan köyhiä mustia yhteisöjä sekä ympäristöasioita.

Lee Weiner

Lee Weiner

Kuva: Gerald R. Brimacombe/The LIFE Images Collection via Getty Images/Getty Images

Lee Weiner työskenteli Northwestern-yliopistossa sosiologian opettajan assistenttina, kun hänet pidätettiin ja hän joutui oikeuteen. Häntä ei syytetty ainoastaan osavaltion rajojen ylittämisestä ”tarkoituksenaan yllyttää mellakkaan”, vaan myös siitä, että hän oli opettanut mielenosoittajille, miten tehdä sytyttäviä laitteita (eli hajupommeja).

Weiner oli vakuuttunut siitä, että hänet todettaisiin syylliseksi ja tuomittaisiin vankilaan. Tätä silmällä pitäen hän ei kiinnittänyt juurikaan huomiota oikeudenkäynteihin, vaan luki mieluummin itämaista filosofiaa ja tieteiskirjallisuutta ja katseli silloin tällöin huvittuneena.

Weinerin yllätykseksi syytteet molemmista syytekohdista luovuttaisiin häntä vastaan. Hän jatkaisi taistelua vähemmistöryhmien kansalaisvapauksien puolesta ja kiinnittäisi huomiota AIDS-tutkimuksen rahoittamiseen.

John Froines

John Froines

Kuva: Gerald R. Brimacombe/The LIFE Images Collection via Getty Images/Getty Images

Chicagossa asuva kemisti John Froines sai samat kaksi syytettä kuin Weiner, joista myöhemmin luovuttiin. Hänellä oli vaikuttava akateeminen sukutaulu: hän oli valmistunut Berkeleystä ja väitellyt tohtoriksi Yalesta toksikologiaan erikoistuneena.

Hänestä tuli aktivisti vuodesta 1964 alkaen ja hänestä tuli myöhemmin SDS:n jäsen. Oikeudessa häntä kuvailtiin sympaattiseksi ja varautuneeksi ihmiseksi, jolla oli ironista nokkeluutta.

Oikeudenkäynnin jälkeen Froines toimi OSHA:n myrkyllisistä aineista vastaavana johtajana Carterin hallinnon aikana ja hänestä tuli tiedekunnan professori UCLA:n kansanterveystieteen laitoksessa vuodesta 1981 eläkkeelle siirtymiseensä vuonna 2011.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.