Kristoffer Kolumbus, sankari

SAIJA, SAAKO taas ihailla Kristoffer Kolumbusta?

Muistatte varmaan, että vuonna 1992, jolloin tuli kuluneeksi viisisatavuotisjuhlavuosi siitä, kun Kolumbus löysi Amerikan, se ei todellakaan ollut OK. Pelkästään sanomalla ”Kolumbus löysi Amerikan” saattoi joutua vaikeuksiin poliittisen korrektiuden komissaarien kanssa.

Tällöin Kansallinen kirkkojen neuvosto syytti Kolumbusta ”invaasiosta”, joka johti ”kansanmurhaan, orjuuteen, ’ekomurhaan’ ja riistoon”. Amerikan kirjastoyhdistys julisti, että Kolumbuksen saapuminen enteili ”eurooppalaisen merirosvouksen, raakuuden, orjakaupan, murhien, tautien, valloitusten ja kansanmurhan perintöä”. Historiantutkija Glenn Morris syytti Kolumbusta ”murhaajaksi, raiskaajaksi ja nykyäänkin jatkuvan kansanmurhapolitiikan arkkitehdiksi.”

Maan suurin opettajien liitto, National Education Association, vannoi, että ”Kristoffer Kolumbus ei enää koskaan nouse jalustalle Yhdysvaltojen historiassa”. New Yorkissa Amsterdam News julkaisi ”Wanted”-julisteen, jossa oli kuvattuna ”Kolumbus roisto”. Russell Means, Amerikan intiaanien aktivisti, ilmoitti: ”Kolumbus saa Hitlerin näyttämään nuorisorikolliselta.”

Hyvää kieltä. Pistää miettimään, miksi miehen kunniaksi koskaan luotiin kansallinen juhlapäivä. Tai mitä merkittävä Harvardin historioitsija Samuel Eliot Morison saattoi ajatella kirjoittaessaan Kolumbuksesta vuonna 1954, että ”hänen mainettaan ja mainettaan voidaan pitää varmana kaikkien aikojen ajan”. Tai miksi sukupolvet yhdysvaltalaisia koululaisia opetettiin pitämään tätä 1400-luvun genovalaista, joka uskoi kuolemaansa asti, ettei hän ollut purjehtinut Amerikkaan vaan Itä-Aasiaan, ensimmäisenä suurena amerikkalaisena sankarina.

On totta, että Kolumbus ei ollut herkkä 90-luvun mies. Hän oli kiihkoilija, ahne ja kunnianhimoinen. Hän kykeni julmuuteen ja petokseen. Hän oli merenkulkija, jonka monet merellä vietetyt vuodet tekivät karuksi. Mutta hän oli myös mies, joka kylvi länsimaisen sivilisaation siemenet Uuteen maailmaan – maailmaan, joka siihen asti oli tuntenut vain taikauskoa, orjuutta ja raakalaisuutta. ”Meksikon atsteekit ja Etelä-Amerikan inkat suorittivat taidokkaita ihmisuhrirituaaleja, joissa tuhansia vangittuja intiaaneja murhattiin rituaalisesti, kunnes heidän alttarinsa olivat veressä … ja papit lyyhistyivät uupuneina uhriensa puukottamisesta”, kirjoitti Dinesh D’Souza vuonna 1995 First Things -lehdessä. ”Kun aatelissyntyiset miehet kuolivat, vaimot ja jalkavaimot usein kuristettiin ja haudattiin heidän mukanaan.”

Todellakin Eurooppa oli vuonna 1492 omassa taikauskossaan, orjuudessa ja raakalaismaisuudessa. Osa siitä tuli Kolumbuksen mukana Amerikkaan. Mutta mukanaan tulivat myös länsimaiset ominaispiirteet, jotka mahdollistavat sen, että ihminen voi nousta raakuuden yläpuolelle ja valaistua: tiedonjano, intohimo edistykseen, käsitykset luonnonlaista ja ihmisoikeuksista sekä juutalais-kristillinen oikeudenmukaisuuden ja moraalin etiikka.

Vajaat 20 vuotta sen jälkeen, kun Kolumbus oli saapunut San Salvadoriin, espanjalaiset papit tuomitsivat maanmiehiään amerikkalaisten alkuasukkaiden pahoinpitelystä. Bartolomé de Las Casasista, joka purjehti Kolumbuksen mukana hänen neljännellä matkallaan vuonna 1502 ja osallistui Kuuban veriseen valloitukseen, tuli 1500-luvun merkittävin intiaanien oikeuksien puolestapuhuja. Hän otti pyhimysvihkimyksen vuonna 1512, vapautti orjansa vuonna 1514 ja käytti seuraavat 50 vuotta tuomiten kiivaasti eurooppalaisten siirtolaisten tekemää ”ryöstöä, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta”.

Mutta yksikään intiaanien pyhimys ei jyrähtänyt intiaanien kannibalismia ja lapsiuhreja vastaan – aivan kuten yksikään intiaanimerimies ei purjehtinut itään päin ja havainnut Eurooppaa. Vain kulttuuri, joka mahdollisti tutkimusmatkailun aikakauden, saattoi tehdä mahdolliseksi ”Pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä; että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi”.” Kolumbuksen kunnia ei ole siinä, että hän löysi Amerikan, vaan siinä, että hän pani liikkeelle Amerikan eepoksen, länsimaisen aatteen korkeimman kukoistuksen.

Hän oli suuri mies. Kouluttamattomana hän opetti itsensä lukemaan ja kirjoittamaan ja opiskeli sitten maantiedettä, kartografiaa, teologiaa ja kosmografiaa. Hän oli poikkeuksellisen taitava merimies, jonka ennen vuotta 1492 alkanut ura oli vienyt hänet napapiirin pohjoispuolelle ja etelään lähes päiväntasaajalle asti. Hän oli monomaaninen, kun hän halusi päästä tarunhohtoiseen itään purjehtimalla länteen. Lähes kahdeksan vuoden ajan hän kamppaili löytääkseen mesenaatin, joka rahoittaisi hänen ”Intia-yrityksensä”. Kerta toisensa jälkeen hänet torjuttiin.

Ja kun Espanjan Isabella vihdoin suostui panostamaan hänen yritykseensä, edessä oli itse matka: tuhansia meripeninkulmia kartoittamattoman valtameren halki, eikä suunnan löytämiseksi ollut muuta keinoa kuin kuolleen laskennan menetelmä. Kolumbus purjehti ilman taivaallista navigointia, ilman pituusastetta ja ilman luotettavaa tapaa mitata nopeutta. Oli tarpeeksi merkittävää, että hän löysi tiensä Karibialle; vielä merkittävämpää oli, että hän löysi tiensä takaisin. Ja että hän toisti matkan kolme kertaa! Vaikka hän ei olisi löytänyt mitään, hänen merenkulun saavutuksensa olivat ilmiömäisiä.

Kolumbus? Miten voisimme olla ihailematta? Kaikista puutteistaan huolimatta hän oli suurenmoinen. Koirat haukkuvat, mutta Niña, Pinta ja Santa Maria purjehtivat eteenpäin.

(Jeff Jacoby on The Boston Globe -lehden kolumnisti).

— ## —

Tseuraa Jeff Jacobya Twitterissä.
”Tykkää” Jeff Jacobyn kolumneista Facebookissa.

Tahdotko lukea lisää artikkeleita artikkelista Jeff Jacoby? Tilaa ”Arguable”, hänen ilmainen viikoittainen sähköpostiuutiskirjeensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.