Oletko siellä, Jumala? It’s Me, A Fat Asian-American

Full disclosure: Olen lihava aasialainen-amerikkalainen. En välttämättä lihava aasialainen, mutta ehdottomasti lihava aasialainen.

Sanon tämän tietäen, että vaikka BMI:ni (kiistatta virheellinen mittausjärjestelmä, mutta se ei ole tässä eikä siinä) ei ole koskaan eksynyt normaalina pidettävien rajojen ulkopuolelle, olen kiistatta lihava aasialainen tyttö. Tämä lausuntojen outo epäjohdonmukaisuus on vaivannut minua koko elämäni ajan, ja se on johtanut siihen, että yksi hätädieetti toisensa jälkeen on väistämättä epäonnistunut. Voi ei, huudatte nyt, ei taas yksi tylsä valitus yhteiskunnallisista odotuksista ja siitä, miltä naisten pitäisi näyttää. Ja olisit oikeassa. Kehonkuva on ollut jatkuvan keskustelun aiheena kaikkialla maailmassa, ja se on herättänyt naisten vastarintaa voimakkaiden kehopositiivisten liikkeiden muodossa. Siitä seurannut reaktio on ollut myös valtaisaa innostusta ja hyväksyntää. Miksi siis näistä ”rakasta itseäsi!” -kehotuksista huolimatta farkkujeni vyötärönauhassa oleva numero tuntuu edelleen epäonnistumisen läpsyttelyltä?

Painonpudotusmainos suositussa, valtavirran japanilaisessa muotilehdessä. Huomaa, että 43 kiloa on noin 95 kiloa, ja 38 kiloa on noin 84 kiloa.

Tahdon aloittaa tämän selventämällä, että voin puhua vain omasta näkökulmastani itäaasialaisena naisena. En väitä ymmärtäväni muualta Aasiasta tulevien naisten kehonkuvakamppailuja, jotka kaikki ovat vivahteikkaita ja kulttuurisidonnaisia. Tiedän kuitenkin, että maailmassa, jossa lihavuusluvut kasvavat, itäaasialaiset ovat perinteisesti hallinneet spektrin alimpia ääripäitä, mikä on luonut kieroutuneen ”kana tai muna” -tilanteen, jossa laihuutta pidetään aasialaisissa kulttuureissa normina ja naiset tuntevat uskomattomia paineita noudattaa yhteiskunnan sanelua. Laihuus on normaalia, ja epänormaaliutta ei voida hyväksyä. Itäaasialaisuudesta on tullut laihuuden synonyymi, joka on selkeä osoitus ”aasialaisuudesta”, joka on kiteytetty siistiin ominaisuuksien luetteloon. Tämä on ongelmallista muutenkin kuin kehonkuvan tai yhteiskunnallisten odotusten kannalta. Itäaasialaisissa kulttuureissa laihuuden puute ei ole enää pelkästään fyysinen ominaisuus, vaan se näyttää pikemminkin merkitsevän jotakin syvään juurtunutta epäonnistumista, joka heijastuu koko ihmiseen.

Aasialaisamerikkalaisena naisena painoni on muuttunut itsetuntokysymysten lisäksi kulttuuri-identiteetin kysymykseksi. En osaa laskea, kuinka monta kertaa kokoni on herättänyt sukulaisilta kommentteja tyyliin ”Sinusta on tulossa niin amerikkalaisen kokoinen”, tai ”Näytät nyt niin länsimaiselta”, tai (henkilökohtainen suosikkini) sovitteleva ”Se johtuu siitä, että nuo amerikkalaiset pumppaavat hormoneja kaikkeen syömäänsä”, ikään kuin ainoa tapa, millä olen voinut päästä mahtavaan kokoon 8, olisi ollut liiallinen hormonien nauttiminen. Kuten monilla aasialaisamerikkalaisilla, rotuperintöni ja kulttuurinen kuulumiseni ovat jatkuva sisäinen kiistakapula. Olemme liian aasialaisia, emme tarpeeksi aasialaisia, liian amerikkalaistuneita, emme tarpeeksi amerikkalaistuneita. Meidän on oltava tarpeeksi eksoottisia, jotta voimme täyttää oikeat seksuaaliset fetissit, mutta emme niin vieraita, että se olisi uhkaavaa. Jotenkin stereotypioiden, kulttuurisen hämmennyksen ja sen, että meille kerrotaan, keitä me olemme, loputtomassa vuoropuhelussa painostamme on tullut toinen käännekohta, jonka perusteella identiteettimme määritellään.

On sanomattakin selvää, että paine olla hoikka ei ole koskaan ollut vain aasialaisia naisia koskettava asia. Kuten aiemmin mainitsin, valtavirtayhteiskunta on vihdoin (vihdoin!) näkemässä naisten vastarintaa kauneusteollisuuden asettamia epärealistisia standardeja vastaan, ja kokonaisia liikkeitä on käynnistetty kohti itserakkautta ja kehon hyväksymistä. Erityisen ongelmallista Itä-Aasian kulttuureille on kuitenkin laajalle levinnyt uskomus, jonka mukaan aasialaisten naisten pitäisi olla luonnostaan (avainsana: luonnostaan) siroja ja hoikkia, mikä johtaa siihen, että vartalon hyväksyntää edistävä liike menee suurelta osin Aasian maiden ohi. Jopa Yhdysvalloissa, jossa keskustelut kehopositiivisuudesta ovat usein äänekkäimpiä, aasialaiset jätetään usein itsehyväksyntää ja moninaisuutta koskevan keskustelun ulkopuolelle, jossa oletettavasti juhlitaan kaikenvärisiä ja -kokoisia naisia. En voi tarpeeksi korostaa, miten uskomattoman vahingollista tämä uskomus on aasialaisamerikkalaisten kulttuuri-identiteetille ja kuulumiselle, sillä heitä pommitetaan toistuvasti muistutuksilla siitä, etteivät he ole ”oikeita” aasialaisia tai että he ovat ”liian länsimaistuneita”, koska he eivät ole vaivattoman hoikkia. Ulkonäkömme on muuttunut yhteiskunnallisista ihanteista rodullisen identiteettimme ydinkysymykseksi. Jotain on pakko olla vialla; me emme ole syntyneet kohdusta hentoina, tonttumaisina aasialaisina neitokaisina!

MISSÄ
ON
AASIALAISIA
NAISIA?!

Onneksi yhä useammat lihavat aasialais-amerikkalaiset naiskollegani ovat – karkeasti sanottuna – haistaneet paskan ja alkaneet puhua sitä vastaan. Hienossa Everyday Feminism -lehden artikkelissa Rachel Kuo käsittelee aasialaisiin naisiin kohdistuvia rodullistettuja odotuksia laihuudesta väittäen: ”Rodullistetut ihmiset eivät voi paeta kehoaan koskevaa ’for/because’-lauseketta. Meidät nähdään joko laihoina, koska olemme aasialaisia naisia, tai ’liian lihavina’ aasialaiseksi naiseksi.” Toinen Judy Leen kirjoittama fantastinen artikkeli korostaa myös painetta, joka aiheutuu siitä, että on vain yksi hyväksyttävä tapa näyttää, jotta voidaan mukautua sekä itäisiin että länsimaisiin kauneusstandardeihin. On sanoinkuvaamattoman helpottavaa tietää, että ”vaivattomasti” laihojen aasialaisten naisten meressä en ole ainoa, joka tuntee itsensä hylätyksi sietämättömän paineen ja kyvyttömyyden vuoksi olla laiha. Mutta ei riitä, että vain kävelen pois vahvistuksen tunteella. Kun kehopositiivisuusliike saa yhä enemmän vauhtia, on tärkeää, että itäaasialaiset naiset astuvat esiin pitkään jatkuneesta hiljaisuudestamme ja osallistuvat keskusteluun. Emme voi vain istua ja odottaa, että meidät otetaan mukaan, vaan meidän on osallistuttava aktiivisesti haluamaamme muutokseen. Ainoa tapa tehdä tämä on jatkaa puhumista näistä asioista niin äänekkäästi ja häpeilemättä kuin pystymme. Ottamalla kantaa rodullistettuja odotuksia vastaan, jotka kertovat meille, miten leimata itsemme, voimme kerätä takaisin vallan puolustaa kulttuuri-identiteettiämme ja yrittää vaihteeksi kertoa maailmalle, keitä me olemme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.